Laupuan Hiippakunta Suomen Evankelisluterilainen kirkko Suomen Lähetysseura Poikien ja tyttöjen keskus

Blogi



Julkaistu 28.02.11 22:02

Hitaammin ja syvemmälle


Kategoria: General

Mikä on tärkeää? Teemmekö oikeita tehtäviä? Mitä seuraisi, jos istusimme niin kauan, että kiire menee ohi ja kaikken tärkeimmät asiat ja tehtävät löytyvät?

Kun jotain aloittaa alusta, on kuin lähtisi luomisesta. Samaa kai kuopukseni tarkoitti, kun olen yrittänyt kuukausien ajan päästä alkuun blogi-maailmassa, toteamalla: "Aloita, oli kerran suo, kuokka ja Jussi." Alkuun pääseminen ei ole tässä kohdin savolaista saamattomuutta vaan pikemminkin itselle jollainlailla vieraaseen maailmaan sukeltamista. Mitä minulla olisi sanottavaa? Vaikka aivan varmasti sitä on. Tällä kertaa alkusysäyksen ja rohkeuden antoi tämänpäiväinen aurinkoinen hiihtolatu. Ja voisinkin aloittaa koko jutun toteamalla sen entisen seurapuhujan puheen aloittamisen tavoin: Tuli tässä penkissä istuessa mieleeni, että... Mikä on tämä vauhtisokeus, joka meitä vaivaa kirkossakin sekä työntekijöitä, että seurakuntalaisia? Olemme tavattoman tekemisorientoituneita. Pitää olla monenlaista tapahtumaa, koulutusta, juhlaa, neuvottelua, palaveria ja ties mitä. On kiire. Väsytään. Ja kuitenkin koko ajan yritetään lisää ja enemmän, niin työntekijät kuin seurakuntalaisetkin. Joskus odotetaan itse itseltämme enemmän. Toisen kerran oletamme, että joku muu odottaa juuri tätä tai tällaista. Kolmannen kerran ihan oikeasti joku toivoo tai pyytää jotain. Ja me menemme, järjestämme ja teemme. Vauhti voi olla niin kova, ettei tahdo ehtiä valmistella tai miettiä, mitä nyt oikeastaan pitäisi tehdä ja onko tämä työ tai tehtävä todella merkityksellinen ja korvaamaton. Teemmekö me oikeita töitä ja tehtäviä? Teemmekö me juuri sellaisia, joita nyt seurakunnassamme pitää tehdä vai liikummeko toisella tai kolmannella kehällä sen pääasian sijaan? Mitähän olisi, jos hetkeksi nollaisimme kaiken ja miettisimme, mitä emme mistään hinnasta voisi jättää pois ja tekemättä. Mitä seurakunnassa on kaikkein tärkeintä? Itselle olennaisinta olisi ihminen ja hänen vierelleen pysähtyminen. Hänelle, yhdelle, minulla pitäisi olla aikaa katsoa silmiin, kuunnella, aistia, tajuta hänen elämänsä todellisuutta. Siihen hetkeen voisi tulla rukous ja Jumalan kohtaaminen, todellinen Kristuksen läsnäolo arjen asioiden keskelle. Siinä on yksinkertainen jumalanpalvelus. Tuossa kohtaamisessa edetään hitaasti. Ei saada tilastoihin isoja lukuja, mutta ollaan kirkon työn ja ihmisen elämän ytimessä ja pureudutaan syvälle elämän toivoon. Mitä muuta pitäisi olla? Eikö Jeesus toiminut juuri näin ja kohdannut väkijoukossakin aina erityisesti yhden ihmisen? Joku ajattelee nyt: Noin ei Jumalan asia edisty ja joudu. Kyllä se joutuu, jos työssä ovat kaikki, eivät vain palkkaa saavat. Kaikille riittää työtä ja tekemistä. Rohkeutta taitaa puuttua. Siis haastan istumaan riittävän pitkäksi aikaa ja odottamaan, että kiire menee ohi ja kaikkein tärkeimmät asiat ja tehtävät löytyvät. Mitä vähemmän niitä on sitä syvemmälle niissä voidaan päästä. Saattaa olla, että juuri sellaista työn ja elämän otetta tässä maailmassa nyt kaivattaisiin. Olisihan se melkein ennen kuulumaton esimerkki ja sellaisenaan haaste muille.

Kirjoittanut Kai Jantunen / kaitsu@kaijantunen.fi