Blogi

Kirkon uusin työolobarometri (2009) kertoi, että monissa työyhteisöasioissa on kirkossamme päästy eteen päin verrattuna edellisen työolobarometrin (2007) tuloksiin. Kehittämistä kuitenkin riittää. Työyhteisö on luonteeltaan organisaatio, joka ei pysy paikallaan. Siihen vaikuttaa kunkin työntekijän oma tilanne, työyhteisössä tapahtuvat muutokset sekä toimintaympäristön muutokset.

Avainasia työyhteisöjen hyvinvointiin on johtaminen. Kirkon johtamiskoulutus on kehittynyt ja se tavoittaa yhä useamman johtajan ja johtajaksi pyrkivän, myös väliportaan johtajan. Selkeään, tavoitteelliseen mutta lempeän määrätietoiseen johtamiseen on satsattava edelleen. Toinen merkittävä osa hyvää työyhteisöä on hyvä alaisuus. Se ei merkitse alamaisuutta, vaan pikemminkin oman paikan tiedostamista perustehtävän toteuttamisessa ja siihen sitoutumista. Hyvää alaisuutta ei liiemmin kouluteta. Sen pitäisi kuulua meidän ammatillisuuteemme.

Seurakuntatyöyhteisöjen luonteeseen on kuulunut individualistinen, työntekijälähtöinen työkulttuuri. Vaikka seurakunnan työtä tehdään oman persoonan kautta, se ei merkitse sitä, että työtä tehdään miten vain ja milloin vain. Individualismi on itsekkyyttä. Se ei ota huomioon toisia, eikä sitoudu yhteisen päämäärän saavuttamiseen. Se rikkoo. Se ei ole myöskään ammatillista toimimista. Me olemme oman ammattimme erityisosaajia, ammattilaisia. Juuri ammatillisuuttamme seurataan ja sillä meitä ulkopuoleltamme mitataan. Ammatillisuus ei merkitse kirkon perustehtävän tai uskon ohittamista. Päinvastoin se haastaa entistä kirkkaammin ja selkeämmin pitämään esillä sitä, miksi kirkko on ja miten usko voi syntyä ja mitä se voi meille antaa. Me olemme uskonasioiden ammattilaisia, jos ammattilaisuus-sanaa tässä yhteydessä yleensä voi käyttää. Jos näkökulma siirtyy perustehtävästä pois, niin yhteisön mielenkiinto kohdistuu epäolennaisiin asioihin. Se vaikuttaa heti yhteisön työilmapiiriin.

Edellä esille nousseen lisäksi hyvään työyhteisöön liittyy kolme sanaa: luottamus, arvostaminen ja kunnioittaminen. Johtajan, alaisen ja työtoverin on pystyttävä luottamaan toinen toiseensa. Jokainen on oman alansa erityisosaaja ja sellaisenaan yhteisölleen arvokas. Arvostaminen ja kunnioittaminen tuntuisi olevan välillä yhteisöissämme hukassa. Kirkossa ja seurakunnissa käyvät keskustelua äärilaidat. Tosin eihän tuolloin käydä keskustelua vaan kaivetaan omia oikeassa olemisen poteroja ja sieltä haukutaan toisia. Kaikesta ei tarvitse, eikä voi olla samaa mieltä, mutta arvostamaan ja kunnioittamaan pitää pystyä. Se on osa ammatillisuutta ja aikuisuutta. Kunnioittaminen ja arvostaminen nousee ihmisyydestä ja se on ihmisen oikeus. Sitä ei saa murtaa mistään hinnasta.

Seurakunnan tulisi pikemminkin olla esimerkki kunnioittamisessa ja arvostamisessa. Ne kertovat, että me teemme työtämme hyvin ja Herramme esimerkin mukaan sekä myös ammatillisesti. Raamatun viisas ohje on: "Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Jeesuskin antoi meille tähän hyvin malleja kohtaamalla ihmisiä: syntinen nainen, nainen Sykarin kaivolla, erilaisia sairaita ja hyljeksittyjä tai vaikkapa valitsemalla opetuslapsensa. Monella meillä on työyhteisöissämme peiliin katsomisen paikka. Itseään voi muuttaa, toista ei voi. Hyvässä ja innostavassa, arvostavassa ja kunnioittavassa sekä rukoilevassa porukassa on hyvä tehdä työtä ja täyttää kutsumustaan. Työn tuloskin on tuolloin hyvä.

Sivu 1 / 3 > >>