Laupuan Hiippakunta Suomen Evankelisluterilainen kirkko Suomen Lähetysseura Poikien ja tyttöjen keskus

Sanottua


Valtakunnalliset vankilalähetyspäivät

Valtakunnalliset vankilalähetyspäivät

3.11.2007

Jkl:n mlk. Vesanka, Kiponniemi

 

Hyvät työtoverit,

Viime syksyltä tästä tapaamisestamme minulla on hyvät muistot. Jotenkin koin päässeeni vähän sisälle tähän maailmaan, jossa elätte ja työtänne teette. Suuresti voin vain ihailla työtänne ja työnäkyänne. Työn takana on vahva kutsumus, Jumalan lähetettynä oleminen.  Tätä työtä ei jaksa mitenkään muuten kuin vahvan näyn ja kutsumuksen avulla. Kutsumus kantaa ja Jumala pukee voimallaan. Vaikka teemana tälle viikonlopulle on ”Levähtäkää vähän”, niin luulen, että samalla kun tämä on Herran edessä levähtämistä, tämä on varustamista työhön ja oikeastaan koko ajan työssä toimimista.

Kolme asiaa haluan tänään nostaa esille. Ensimmäinen liittyy ihmisen arvoon. Kun sanon seuraavan lauseen, te miellätte sen varmasti jokainen tutulla tavalla: ”Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat.” Kuka on tuo sinä? Kun sanoin, että me miellämme sen tutulla tavalla, niin tarkoitin tietysti, että tuo ’sinä’ on Jumala. Onhan kyse Psalmin 8 yhdestä virkkeestä. Mutta voisiko tuo sinä olla muutakin: vankilalähetystyöntekijä, vankilapappi, -diakoni, rikosseuraamusvirasto, vanginvartija, sosiaalityöntekijä, terapeutti, lääkäri jne.? Tässä tulemme lähelle Raamatun viimeisen tuomion kuvausta.  Keiden kaikkien luona oikealle puolelle tuomitut olivatkaan vierailleet tai ketä palvelleet. Niin ironista ja ihmeellistä kuin onkin, niin Jumalalla on edelleenkin monenlaisia työläisiä, jopa sellaisia, jotka eivät sitä edes tiedä olevansa tai jotka luulevat tekevänsä vain oman työnsä tai joita me emme Jumalan työläisiksi osaisi kuvitellakaan. Hehän saattavat käyttää tehtävässään esimerkiksi sellaista valtaa, jota emme koe hyväksi. Jokaisen ihmisen elämään kuuluu tuo sinä, joku tai jotkut ihmiset. Kaikille lienee tuttu se toteamus, että jonkun lähin omainen on viranomainen. Sielläkin on ihminen. Aina me kohtaamme ihmisen, joka odottaa ihmistä.

Uskon, että teidän työssänne, niin kuin aina ihmisten kohtaamisessa perusasia on ihmisen kunnioitus ja arvostus. Kun Jumala loi ihmisen, hän totesi jokaisen luomispäivän jälkeen ”niin oli hyvä” myös kuudennen luomispäivän jälkeen hän totesi saman, mutta sanoilla ”kaikki oli hyvää”. Synti on tuhonnut ja tuhoaa sitä Jumalan hyvää kuvaa meissä. Arjen raadollisuus on kipeästi läsnä elämässämme. Mutta se ei estä tai kiellä kenenkään ihmisen kunnioittamista tai arvostamista. Sinä olet läheisellesi ’sinä’. Sinä tuot hänen elämäänsä Jumalan pyhyyden, armon, armollisuuden ja rakkauden elämäntehtäväsi kautta, mutta myös uskosi kautta.

Toinen asia nousee viime sunnuntain evankeliumista. Siitä nousee esiin kaksi sanaa ja asiaa, jotka ovat meille hengellisessä työssä tärkeitä, välttämättömiä ja todellisia. Jeesuksen toiminta oli aivan alussa. Oikeastaan hänen ensimmäinen tunnustekonsa oli vasta toteutunut. Kotikaupungissaan hänen luokseen tuli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairas. Mies pyysi Jeesusta luokseen parantamaan pojan. Jeesuksen vastaus oli tyly: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mies ei ehkä edes kuullut, vaan jatkoi pyytämistään. Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” Ja mies meni. Ne kaksi sanaa ovat USKO JA SANA. Sanamukaisesti tuo mies sai uskon sanan kuulemisesta. Hän uskoi sanan. Jos ajattelemme itseämme tuohon tilanteeseen, voisin väittää, että pelkän sanan uskominen tekisi tiukkaa. Mies uskoi: Hän oli saanut lahjan, usko syntyi hänessä, ei hänen itsensä vuoksi, vaan Pyhän Hengen synnyttämänä. Jumala itse sai aikaan hänessä uskon. Me olemme Sanan palvelijoita, me olemme Sanan, Jumalan, välittäjiä. Meidän kauttamme Jumala armahtaa, rakastaa ja uudistaa. Vakuutteluilla usko ei synny. Omalla puristamisella se ei synny eikä kasva, tietänemme sen omasta kokemuksestamme. Upeaa oli nähdä myös, miten tuon isän uskon kohde muuttui. Ensin hänen uskonsa oli uskoa ihmeeseen, siitähän Jeesus häntä ja muita nuhtelikin. Kun hän uskoi Sanan, hänen uskonsa kohde ei enää ollutkaan ihme, vaan kohteeksi tuli uskon synnyttäjä itse, Jeesus Kristus. Johannes kirjoittaa: ”Hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.” Usko lähti liikkeelle ja uudisti. Näin tapahtuu tänä päivänäkin.

Kolmas asiani. Pyhäinpäivänä ei voi ohittaa sen sanomaa. Se voidaan sanoa monella tavalla. mutta yksi sanomisen malli on Jesajan kirjassa: ”Näin sanoo Herra: Katso minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät enää nouse mieleen. Ei vaan Te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä mitä minä luon….” Jes.65:17-19. Kun viime syksynä olimme Savonlinnassa jo tuona viikonloppuna ja kahtena seuraavan olin ystäväni vuoteen vierellä hänen viimeisinä päivinään. Joulukuun alussa hänet saatettiin hautaan. Samana viikonloppuna kuulin nuoren rippikoululaiseni ja srk:n työssä mukana olleen nuoren naisen kuolemasta. Hän ei ollut jaksanut elää. Juuri muutama viikko aikaisemmin olin ollut saattamassa tätiäni hautaan. Tuntui kuin vain kuolemaa olisi ollut ympärillä. Kuoleman ja kipeiden asioiden takaa kristitty saa katsoa kauas, kauemmaksi kuin silmä tai edes mielikuvitus kantaa. Kristus on avannut tien sinne, taivaaseen. Tätä me olemme julistamassa, tätä me olemme elämässä todeksi jo nyt. Kuolema ei ole kaiken loppu, vaan uuden elämän alku. Kun tässä elämässä niin monet jutut, tehtävät, työt, haaveet ovat menneet pieleen, kaatuneet ja tämä maailma on niin täynnä kaikkea pahaa, jota on vaikea käsittää, kaiken lisäksi sen pahan saamme aikaan me ihmiset pahuudessamme ja syntisyydessämme, niin Jumala lupaa: ”Katso minä luon uudet taivaat ja uuden maan…” Jumalalla on varattuna jotain uutta ja puhdasta tämän likaisuuden ja rikkinäisyyden tilalle.

Nyt on aika olla ja elää tässä rikkinäisyydessä, mutta on aika kokea myös anteeksisaamisen riemua. On aika iloita siitä, mitä Jumala tekee jo nyt, mitä Sana saa aikaan. Hyvät ystävät, me olemme lähetettyjä uskomaan, elämään, julistamaan, rohkaisemaan, arvostamaan, kunnioittamaan ja rakastamaan arjessa, tässä kurjassa maailmassa. Rohkeutta, voimaa ja viisautta tehtäviinne ja haasteisiinne. Uskon, että tiedätte, että kärsivä Kristus kulkee rinnallanne nostaen kantaen ja pelastaen. Hänen uutta luova työnsä ja Sanansa ja Henkensä on koko ajan läsnä. On ilosanoman julistamisen ja esillä pitämisen aika ja mahdollisuus. Pelastus on Jumalan kunnioituksen ja arvostuksen osoitus meille syntisille. Se nousee siitä, että Hän teki meistä kerran hyviä, kauniita lapsiaan, luotujaan. Siksi hän haluaa myös uudelleen ja uudelleen puhdistaa pois sitä pahaa, syntiä, jota meissä on ja joka pysyy. Vain Kristuksen veri voi sen puhdistaa ja on sen tehnyt.

Lapuan hiippakunnan puolesta haluan toivoa ja rukoilla työhönne runsasta Jumalan siunausta, viisautta ja johdatusta.


11.02.11 00:02