Laupuan Hiippakunta Suomen Evankelisluterilainen kirkko Suomen Lähetysseura Poikien ja tyttöjen keskus

Sanottua


Petäjäveden kirkon 130 v. juhla

Kirkon 130 v. juhla

29.11.2009

Petäjävesi

 

Arvoisat Petäjäveden seurakunnan jäsenet, Hoosiannan laulajat ja Vapahtajan odottajat,

Kirkko on pyhä paikka, tärkeä, jopa rakas paikka. Kirkkoon liittyy muistoja, tapahtumia, historiaa. Hirsikerrokset, lattialankut, saarnatuoli tai alttari voisivat kertoa paljon, jos niillä olisi siihen mahdollisuus. Rakentajat ovat todennäköisesti tuon ajan tavan mukaan tehneet sitä suurella sydämellä, talkoilla, ohi työaikojen, tavoitteena pyhä paikka seurakunnalle. Vanha kirkko oli jo tehnyt tehtäväänsä, mutta uuden ja suuremman tarve oli.

Kirkko on aikoinaan kuulunut osaksi kylää. Sitä se on tänäänkin, ehkä kuitenkin vähän toisella tavalla kuin ennen. Sinne ei enää kokoonnuta velvollisuudesta vaan tarpeesta, ei tulla pelolla ja ahdistavuudella vaan tavallisesti arjen keskeltä, ei tulla kuulemaan pitäjän tai valtakunnan uutisia vaan pysähtymään pyhän eteen. ”Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen. Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi. He ylistävät sinua alati.” Ps.84:2,4. Näin psalmin kirjoittaja kuvaa kirkkoon tulijaa. Kirkko, vaikkakin ihmisen luomuksena, on meille näkyvä muistutus Jumalan olemassaolosta, pyhyydestä ja myös rakkaudesta.

Palaan adventin sanomaan. Roomalaiskirjeestä luemme: ”Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta,...” Rm.13:11-14.

Adventin aika on herättelevää aikaa. Se kehottaa ajan tiedostamiseen. Meillä se jää helposti pinnalliseksi tunnelmoinniksi ja lämminsävyiseksi jouluun valmistautumiseksi. Se voi olla sitäkin, mutta adventin syvin viesti on muistuttaa Jumalan suunnitelmasta: Vapahtajan tehtävästä tässä maailmassa. Elämän rytmi vie helposti poispäin Kristuksesta. Hän tuli kerran ja aloitti tehtävänsä. Hän tulee toisen kerran ja päättää tehtävänsä. Ensimmäistä hänen tulemistaan muistelemme, toista odotamme. Neljän adventtisunnuntain sanoma liikkuu myös tällä välillä. Kun tietää, mistä tulee ja minne menee, silloin ollaan kartalla. Kirkon elämässä tiedetään Jeesuksen syntymä, nähdään historian vaiheita ja tilanteita maailmassa ja omassa seurakunnassamme, eletään tätä päivää kaikkine kipuiluineen. Mutta samalla kirkko ja seurakunta katsoo rohkeasti odottaen tulevaisuuteen, Herransa paluuseen. Meidän haasteemme on rakentaa nyt kirkkoamme ja seurakuntiamme omilla tehtävillämme ja taidoillamme. Esi-isämme ovat tehneet sitä omalla vuorollaan ja tavallaan.

Olin viime sunnuntaina, tuomiosunnuntaina, kirkossa. Vahvin saarna saarnattiin kirkon parvekkeella. Paikalla oli äiti pienine lapsineen, pari eläkeläisrouvaa, muutama muu hartaanoloinen kirkkovieras sekä selkeästi päihtynyt mies. Jo messun alkuosassa päihtynyt mies ja lapset saivat aikaa jonkinlaista ylimääräistä liikettä ja ääntä. Suntio kävi rauhoittelemassa miestä ja sitä me muutkin vähän yritimme. Lapset touhusivat omiaan, välillä juttelivatkin vähän kovemmin. Tuolloin edessäni istuvat rouvat nyrpeinä totesivat toisilleen: ”Eikö noita saa pysymään hiljaa.” Olivat kai unohtaneet jo oman lapsuutensa tai omien lastensa tai lastenlastensa tavan toimia. Saarnaaja luki evankeliumia, miten lampaat ja vuohet erotetaan toiset toiselle puolelle ja toiset toiselle – ikuiseen kadotukseen ja ikuiseen iloon. Päihtynyt mies reagoi kuulemaansa: ”Hyvin sanot kirkkoherra.” Ja sitten hän jatkoi kovaäänistä selittämistään. Suntio ja pari muuta miestä, seurakunnan työntekijää, houkuttelivat hänet ulos ja kohta samat miehet olivat omilla paikoillaan kirkossa. Mies jäi yksin. Minullakaan ei ollut rohkeutta tehdä mitään. Onko Petäjäveden kirkossa tilaa? Onko siellä tilaa sellaisellekin, joka pitää viedä syrjemmälle, kun hän ei juuri nyt pysty siellä olemaan? Mikä on kirkkomme ja seurakuntien olemus? Adventin Herran olemus on rakkaus?

Adventti on kutsua uskoon. Samaa kutsua on kuuluttanut Petäjäveden kirkot paikoillaan tai seurakunnan työntekijät työllään ja seurakuntalaiset elämällään. Kutsuun sisältyy aina myös tulevaisuuden ja toivon ulottuvuus. Hyvät seurakuntalaiset. Pitäkää kirkoistanne huolta. Ne julistavat. Mutta pitäkää huolta myös seurakunnassa työstä tekevistä, seurakuntaa jäsenyydellään, toiminnallaan ja rukouksillaan rakentavista. Olkoon näkynänne rakkauden ja pelastuksen evankeliumi, sanoinanne armon sanat ja tekoinanne rakkauden teot. Adventin ja joulun Herran armon varassa on tulevaisuutemme.


12.02.11 00:02