Laupuan Hiippakunta Suomen Evankelisluterilainen kirkko Suomen Lähetysseura Poikien ja tyttöjen keskus

Sanottua


Jeesus, kiusausten voittaja

Saarna Tuomasmessussa

13.3.2011

Taulumäki, Jyväskylä

1.paastonajan sunnuntai, ”Jeesus, kiusausten voittaja”

Teksti: Mt.16:21-23

”Väisty tieltäni, Saatana!” Melkoinen komento. Jos tuo lause sanottaisiin Sinulle, mitä ajattelisit? Ensimmäinen reaktio voisi olla vastaukseksi samanmittainen ruma sana. Tai voisit palauttaa komentajaa maan pinnalle sanomalla: Mikä Sinä olet minua haukkumaan. Joku voisi niskojaan nakellen kääntää selkänsä ja jättää sanojan omaan onnensa nojaan. Tämä on kuvitelmaa. En osaa sanoa, miten itse toimisin. Vielä vähemmän osaan kuvitella, miten toimisin, jos sanoja olisi minulle tärkeä, jopa ystäväni tai läheiseni. Pietari sai tuo komennon, tokaisun läheiseltään, arvostamaltaan opettajalta. Kolme vuotta yhteistä matkaa, ylä- ja alamäkineen, oli takana, ja nyt sitten tällainen isku vasten kasvoja. Kaiken lisäksi Pietari itse koki tehneensä vain ja ainoastaan oikein. Hän halusi suojella Mestariaan, ettei hänelle tapahtuisi sitä, mistä hän itse puhui. Pietarihan totesi: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle Herra.” Sydämessään oikein toiminut saa päälleen vahvan syytöksen, jopa loukkauksen. Epäoikeudenmukaista.

Jos Matteuksen evankeliumissa on ajan mukaan etenevää kerrontaa ja kuvausta, niin Pietarin saama vastaus on entistä ihmeellisempi ja kuulosta entistä karummalta. Nimittäin juuri edellä, muutama jae aikaisemmin, meille kerrotaan, miten Pietari tunnusti Jeesuksen Messiaaksi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.” Tämän jälkeen Jeesus ylisti Pietaria ja totesi Pietarin olevan onnellinen, autuas, ja että Jumala itse on tuon hänelle ilmoittanut. Ja vielä kaiken huipuksi Jeesus toteaa: ”Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.” (Mt.16:16-18). Sen jälkeen heti alkoi tulla toisenlaista viestiä, ”Väisty tieltäni, Saatana.” Meille ei kerrota, mitä Pietari vastasi tai miten hän toimi. Voimme vain kuvitella. Tuskin äkkipikainen, sanavalmis, oppimaton kalastaja jäi ihan äänettömäksi tai toimimattomaksi.

Edelleen haluan maalata Pietarin ja Jeesuksen välistä matkantekoa Matteuksen mukaan: Seuraavaksi Jeesus puhuu seuraamisestaan ja ristinsä kantamisesta. Ja kohta ollaan kirkastusvuorella. Mukana olivat Jeesuksen lähimmät, Pietari, Jaakob ja Johannes. Nyt oltiin vuorostaan keidashetkessä. Suulas Pietari ennätti sielläkin sanomaan: ”Meidän on tässä hyvä olla.” Näin Pietarin ja Jeesuksen suhde ja matka jatkui kärsimysyön, -päivän läpi ja vielä Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeenkin. Jeesus välillä haukkui Pietaria Saatanaksi. Pietari vannoi seuraavansa Jeesusta ja kohta kielsi kolme kertaa tuntevansa häntä. Tai hän pakeni, kurkisteli nuotiolla nurkkien takaa. Pietari lähti suuren kalansaaliin jälkeen uimaan Jeesuksen luo. Ja Jeesus tivasi Pietarilta kolme kertaa, rakastatko minua. Tämän miehen varaan perustettiin seurakunta ja kirkko. Käsittämätöntä. Tämä kirkko on kuitenkin pysynyt pystyssä ja kasvanut kaikki nämä vuodet, kaksi vuosituhatta.

Saman ihmisen kautta toimi sekä Jumala että Saatana. Tässä on ihmisen osa. Olla kiusattuna, toisen kerran ratkaista oikein ja toisen kerran langeta täysin. Pietari oppi aivan varmasti vuoristoratakoulussaan jotain. Ainakin hän oppi nöyryyttä ja luottamusta Mestarinsa suureen rakkauteen. Pietari tarvitsi anteeksiantamusta mielettömästi ja sitä hänelle riitti. Pietari oppi, millainen Mestari hänellä oli. Hänet painettiin alas, ja hän lähti entistä enemmän matkaan Mestarinsa voimassa.

Kuva Pietarin toiminnasta on kuva ihmisen kapea- ja lyhytnäköisyydestä. Pietari-parka ei pystynyt innossaan ja rakkaudessaan näkemään riittävän laajasti ja riittävän kauas. Hän näki Jeesuksen elämän vain ystävän ja opettajan, ihmisen näkökulmasta. Jumala oli kuitenkin suunnitellut toisin. Jumala katsoi kauas. Jumala näki sen tehtävän, jota varten hän oli Poikansa lähettänyt. Jeesuskin näki ja tiesi sen. Laskiaissunnuntain evankeliumissa Johanneksen mukaan (Joh.12:25-33), ihminen, Jeesus tuskaili tehtävänsä kanssa ja rukoili Jumalaa ottamaan sen pois. Muutaman sekunnin epäilyhetken jälkeen Jeesus kuitenkin antautui Isänsä tahdolle. Tehtävä oli otettu vastaan ja sitä kohti lähdettiin kulkemaan. Pietarista tuli tahtomattaan Jumalan tahdon vastustaja. Ei tässä tilanteessa Pietaria kukaan kiusannut. Hän toimi täysin vilpittömästi. Mutta Saatana kiusasi Pietarin kautta Jeesusta luopumaan tehtävästään. Kiusaaja tuli lähelle, yllättävän lähelle, jopa liian lähelle.

Mietin, mitä tästä Pietarin ja Jeesuksen kohtaamisesta tänään jää meille pohdittavaksi, opittavaksi ja matkaevääksi. 1) Jumalan vastustaja toimii yllättävästi, salakavalasti ja viekkaasti. Hän yrittää hinnalla millä hyvänsä riistää Jumalalta hänen omansa, meidät, joiden puolesta Jeesus kuoli. Saatanan välineet tehtävässään ovat kovin inhimillisiä ja tuttuja, luotettavan tuntuisia. Sanonta, jos antaa pirulle pikkusormen, se voi viedä koko käden, on kuvaava. Pienestä liekistä syttyy myös iso tuli. 2) Kiusaus kuuluu elämään. Nyt en tarkoita vain sitä, mitä me käyttökielessämme kiusauksilla helposti ymmärrämme esim. itsekkäitä mieltymyksiämme, joita haluamme toteuttaa. Tosin ne voivat olla niitä luonnostaan itsekkään minämme pieniä alkuja, jotka voivat kasvaa isommiksi. Tarkoitan kiusauksia, jotka yrittävät erottaa meitä Jumalasta. Yksi varma merkki siitä, että olemme Jumala-suhteessa, on se, että meitä kiusataan. Ei Paholainen omiaan kiusaa. 3) Kiusaukset voidaan kestää. Jeesus kesti ne ja voitti ne Jumalan avulla. Hän kuoli myös niiden puolesta. 4) Lankeemukset voi saada anteeksi. Pietarikin sai anteeksi. Hänen varaansa kirkkokin rakentui. Uudelleen aloittamisen oikeus meillä on Jeesuksen sovitustyön tähden. Että tämä uudelleen aloittamisen oikeus meillä on, siksi Jeesuksen piti kestää kiusaukset, piti haukkua ystäväänsäkin, jonka kautta Saatana häntä lähestyi.

Kriisi on osa elämää. Osa kriiseistä lähestyy meitä erilaisten kiusausten, halujen ja itsekkyyden esiin nostamien tarpeiden vuoksi, hyvinkin pieninä ja arkisina. Osa niistä tulee myös itsekkyyden tai itsekkyydestä nousevan vallan pohjalta ja koskettavat tuhansia ihmisiä, kokonaisia kansakuntia. Tänään talvisodan päättymisen päivänä ymmärrämme tämän. Tai me ymmärrämme sen seuraamalla nyt Pohjois-Afrikan maiden tilanteita. Vielä osa kriiseistä lähestyy meitä luonnon katastrofeina kuten perjantaina Japanissa. Monella tavalla me olemme ymmällä ja kyselemme, miksi. Ihmisistä lähtevät vaikeat asiat me jotenkin ymmärrämme ja voimme selittää ne ihmisen pahuudella, mutta isoja, meidän valtamme ulkopuolella olevia tapahtumia me emme ymmärrä. Tämä on ihmisen osa: olla kiusattuna, tulla kohdelluksi väärin, olla itsekäs ja kohdata käsittämätöntä. Olemme pienellä paikalla. Joudumme nöyrtymään käsittämättömän edessä.                                                                                           

Elämämme ilo ja kipuilu on tuota samaa vuoristoratakoulua, jota Pietari joutui käymään ja oppimaan nöyryyttä ja Herraansa luottamista. Ei meilläkään ole muuta polkua kuljettavana: langetaan ja noustaan, langetaan ja noustaan. Nöyryyttävää se on. Se on ihmisen osa. Mutta juuri siksi Jumala meissä voi kasvaa suuremmaksi. Ihminen on jäätävä pieneksi. Jeesus kysyy meiltä kuin Pietarilta lankeemusten ja kieltämisten jälkeen, rakastatko sinä minua. Kun vastaamme myöntävästi, hän lähettää: Mene ja julista Herran kuolemaa siihen asti kunnes Hän tulee. Paastonaika on nöyryyden ja ihmisyyden opettelemisen aikaa. Jumalan tulee kasvaa ja meidän tulee vähetä. Jumalan kunnian tulee olla keskiössä elämässämme ja toiminnassamme. Sitä opettelemme ja siitä iloitsemme. Armo riittää ja uudelleen saa aloittaa. Ylösnoussut Kristus kantaa.

Psalmin lupaus lähettää meidät arkeen: ”Hän pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta, Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.” Ps.91:3-4

 


13.03.11 22:03