Laupuan Hiippakunta Suomen Evankelisluterilainen kirkko Suomen Lähetysseura Poikien ja tyttöjen keskus

Sanottua


Samaa kortta - kenen kekoon?

Raamattutunti
Ystäväpäivät
Oronmyllyn toimintakeskus
2.2.2008
 
Samaa kortta – kenen kekoon? 

1.                   Johdanto

Kun mietin otsikkoa, ensimmäisenä tuli mieleen muurahaiskeko. Muurahaiset raahaavat korttansa kohti kekoa. Jokainen tietää, mihin mennään ja miksi. Matkalla ei riidellä, vaan tehdään työtä yhteiseksi hyväksi. Yhteiseksi nimittäjäksi nousivat sanat ja ajatukset: yhdessä, samaan suuntaan, yhteys ja yhteistyö sekä yhteinen näky. Kun tätä pohdin uusia ja uusia ajatuksia nousi esille, ei vähinten meistä kirkon työntekijöistä, kirkon järjestöistä tai kirkon paikoista. Meilläkin on yhteinen nimittäjä tuon yhteisen tehtävän lisäksi – kilpailu ja mitä se sitten mukanaan tuokaan ja mistä se nouseekaan.

Samaa kortta - kenen kekoon –teema on aivan kirkon ja Jumalan valtakunnan työn keskiössä. Kyse on oikeastaan koko kirkon työn perusasiasta ja asiasta, joka tekee työstämme uskottavaa tai epäuskottavaa. Jotenkin aistin, että olemme kirkossa tässä kohdin välillä jopa epäuskottavuuden puolella. Miten tällä mäellä, miten Kansan Raamattuseuran työssä ja työntekijöinä, miten Oronmyllyn ystävinä? Kyse on niin perusasiasta, että siinä lienee yksi meidän kristittyjen tämän hetken yhteinen kipumme – koko kirkon kipu. Oikeassa olijoita tahtoo riittää ja silloin ei päästä eteenpäin, eikä tavoitteisiin. Päämäärät ja tavoitteet jäävät epäolennaisten asioiden jalkoihin. Palaan tähän teemaan vielä tämän Raamattutunnin lopulla.

 

2.                   Daavid ja Jonatan

Haluan lähteä liikkeelle eräästä Raamatun ystävyyskertomuksesta – Daavidin ja Jonatanin ystävyydestä. Tarinahan meni seuraavasti: Daavid oli lähtenyt Saulin estelyistä huolimatta taistelemaan Goljatia vastaan ja hän palasi takaisin Goljatin pää mukanaan. Kuninkaan sotaväen päällikkö Abner toi Daavidin Saulin eteen. Siinä selviteltiin ensi kenen poika Daavid oli ja todennäköisesti sitten, vaikka Raamattu ei siitä kerro, pohdittiin taitelun yksityiskohtia. Tämän jälkeen kerrotaan: ”Daavidin ja Saulin keskustelun jälkeen Jonatan kiintyi Daavidiin ja rakasti häntä tästä lähtien kuin omaa henkeään.” 1 Sam.18:1. Daavid jäi tuolloin Saulin luokse, eikä Saul päästänyt häntä enää palaamaan isänsä luo. Sitten kerrotaan vielä: Lue 1 Sam.18:4.

Tämän ystävyyden merkitystä kuvaavat juuri nuo Jonatanin ystävyysliiton solmimislahjat. Hän antoi viittansa, sotapaitansa, miekkansa, jousensa, ja vyönsäkin. Jonatan antoi siis kaiken itselleen olennaisen. Hän antoi kaiken, millä hän voi itseään suojata ja puolustaa. Hän antoi itsensä Daavidin käsiin, Hän avautui täysin, oikeastaan antautui Daavidille. Ele oli todella voimakas ja viesti vahva. Me emme tiedä, miksi hän näin toimi, mutta joku asia oli vaikuttanut häneen niin vahvasti, että Jonatan oli valmis tällaiseen uhraukseen.

Elämä jatkui. Saul tuli kateelliseksi Daavidin menestyksestä. Välillä Daavidista oli tullut Saulin vävykin, tosin siinäkin oli taka-ajatusta. Ensimmäisen kerran ystävyys joutui koetukselle, kun Saul puhui Jonatanille ja miehilleen Daavidin surmaamisesta. Jonatan puolusteli isälleen Daavidia ja sitä, miten paljon hyvää ja vain hyvää Daavid oli tehnyt. Miten hän oman henkensä uhallakin lähti Goljatia vastaan. Saulin ajatukset kääntyivät ja hän vannoi, ettei Davidia surmata. Tilanne kuitenkin jatkui, kun kateus ja vallan halu tai sen menettämisen pelko oli käynyt suureksi.

Ystävyysliitto uudistettiin vielä entistä syvemmäksi. Lue 1 Sam.20:13-15 ja sitten vielä 16-17. Voisiko Jonatanin ja Daavidin liiton syynä olla vain inhimillinen ystävyys, vai voisiko siellä olla jotain enemmän? Nuo viimeiset jakeet ikään kuin osoittivat sen, että Jonatan näki paljon kauemmas kuin ehkä Daavid. Ainakaan kukaan Saulin suvusta tai läheisistä ei tuonne kauas nähnyt. Hän näki Daavidin kuninkuuden sekä tehtävän ja Jumalan valinnan. Tekisi mieli sanoa, että kyseessä oli Jumalan synnyttämää ystävyyttä ja sen hän teki oman tahtonsa toteutumisen varmistamiseksi. Ihmisten elämässä on aina synti tehnyt työtään ja vaikuttaa niin mielettömän paljon edelleen. Se rikkoo. Ensin se rikkoi Saulin ja Jumalan väliä ja sitten se alkoi rikkoa Saulin ja Daavidin väliä. Esiin tulivat ihmisen tarpeet, valta, viisaus, raha ja ties mitkä meille niin tutut asiat.

Vielä lopullisesti Jonatan pelasti Daavidin heidän sopimallaan ”salakielellä”. Muistamme, miten Jonatan ampui nuolen ja lähetti pojan sitä hakemaan. Pojalle hän antoi ohjeita, että mene vielä kauemmas ja pidä kiirettä. Näillä sanoilla hän viesti Daavidille, että oli aika paeta ja nopeasti. Nuolen hakemisen jälkeinen kohtaaminen oli ystävysten viimeinen, sillä sen jälkeen aikanaan sitten filistealaiset tappoivat Saulin pojat ja Saul itse heittäytyi miekkaansa.

Saatuaan tiedon Jonatanin kuolemasta Daavid lauloi valituslaulun. Siitä vain pieni katkelma: ”Raskas on suruni sinun tähtesi, veljeni Jonatan. Sinä olit minulle rakas. Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi.” 2 Sam.1:26. Mutta vielä tarina ei lopu tähän. Saulin suvun ainoa jäljelle jäänyt jäsen oli Jonatanin rampa poika Mefiboset. Hän sai paikan kuninkaan pöydässä ja kaikella tavalla turvatun tulevaisuuden. Kaiken sen hän sai isänsä Jonatanin tähden. Tässä toteutui ystävysten liiton sopimuksen sana: ”Älä milloinkaan kiellä ystävyyttäsi minun suvultani, älä edes silloin, kun Herra hävittää maan päältä vihollisesi viimeistä myöten.” 1 Sam.20:15.

 3.                   Yhdessä – yhteys - yhteistyö

Daavidin ja Jonatanin liitto oli sitoutumisen liitto. Siinä toimittiin samaan suuntaan. Siinä oli kyse näyn toteuttamisesta. Siinä lähdettiin tukemaan ja auttamaan. Siinä rakennettiin jotain vahvaa. Siinä oli takana rakkaus. Kolme sanaa voisi tuosta kaverusten liitosta nostaa esille: yhdessä, yhteys ja yhteistyö. Koko tässä prosessissa ja myös Jumalan toiminnassa nuo sanat ovat varsin vahvoja sanoja. Tuo sana ’rakkaus’ on meidän kielessämme kovin rasitteinen ja helposti tässäkin kohdin ajattelemme väärin. Ne filia, eros ja agape sävyt olisi hyvä olla olemassa meidänkin kielessämme. Agape-rakkautta, Jumalan rakkautta, joka ei vaadi, vaan antaa, ei ihminen pysty itsessään tuottamaan. Se on Jumalan väline toimia. Daavidin ja Jonatanin välille Jumala varmaan oli tuonut tätä omaa varauksetonta ja epäitsekästä rakkautta ripauksen. Se tuotti tulosta. Se sai aikaan suuria. Tämä ystävyyssuhde on oiva esimerkki siitä, miten Jumala voi ihmisiä käyttää tavoitteidensa saavuttamiseksi ja päämääriinsä pääsemiseksi. Tämän Jumalan antaman rakkauden seurausta on yhteys. Yhdessä mennään ja toimitaan. Tuloksena on yhteys, joka vie eteenpäin päämäärään ja tavoitteisiin. Mutta tämänkin yhteyden voi ihminen tuhota, rikkoa jotain ehjää, rikkoa samalla Jumalan suunnitelmaa tai työtä. Esimerkkejä kateellisuudesta tai muista vastaavista asioista löytynee meitä jokaiselta. 

Jumalan asiallakin yhteistyö on voimaa. Tänään puhutaan verkostoitumisesta. Sitä tekevät seurakunnat, järjestöt, työntekijät, vapaaehtoiset, työalat jne. Mutta yhteistyöllä ei ole voimaa, jos se ei nouse oikeista lähtökohdista ja vilpittömyydestä. Niin kauan kuin siinä on mukana taka-ajatuksia ja hyötymistarkoituksia, niin se ei vaan toimi. Yhteistyökin nousee luottamuksesta ja kunnioittamisesta, siis eräänlaisesta rakkaudesta. Vain niin voidaan yhdessä kantaa samaa kortta yhteiseen kekoon.

Raamatun vaikeimpia kohtia toteutettavaksi lienee se Jeesuksen rukous, ”että he yhtä olisivat”. Lue Joh.17:21-23. Samoin toinen vaikea kohta elettäväksi on tämä: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne” (Jh.13:35).

 

4.                   Yhteinen näky

Yhdessä toimiminen, yhteistyö tai yhteyskään ei auta, jos ei ole yhteistä näkyä, mihin sitoudutaan ja mitä lähdetään viemään eteenpäin. Taas voisi ottaa esille monia Raamatun ihmisiä, joilla oli näky ja tehtävä kirkkaana mielessä. Jo edellä mainitut Jonatan ja Daavid olivat sellaisia, mutta samoin lukuisat profeetat tai vaikkapa Paavali. He tiesivät, mihin mennään. Näky oli selvillä ja perustehtävä tiedossa.

 Jeesuksen korostuksissa nousivat esille parannuksen tekeminen ja Jumala-yhteyden syntyminen. Toiseksi tärkeää oli lähimmäisen rakastaminen, huomaaminen ja kunnioittaminen ja kolmanneksi yhteys. Koko Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen pohja rakentuu yhteydelle. Yhteinen näky ei voi nousta mistään muusta kuin yhteisestä tehtävästä ja siihen sitoutumisesta. Muurahaiset kekoa rakentaessaan harvoin riitelevät. Eläin maailmassa taistellaan kyllä ravinnosta ja sitä kautta elämästä ja elinmahdollisuuksista, mutta usein siellä on vahva solidaarisuus lauman jäsentä kohtaan. Ihmisten maailmassa on nykyisin, ainakin länsimaissa, toisin. Täällä vaikuttavat muut säännöt. Erimielisyyttä löytyy jos jostakin. Uskovien maailma, seurakuntien, kirkon tai uskonnollisten järjestöjen maailma ei ero muusta. Kysyä sopii miksi on näin ja luulen, että meillä on siihen olemassa vastaus omasta viitekehyksestämme käsin.

 Yksi pieni sana on tässä merkittävä: kilpailu. Isompaa, parempaa ja näkyvämpää osaa kaipaamme, tulosten pitäisi olla hyviä. Mutta kilpailua suurempi osa on vielä oikeassa olemisen tarpeella. Kysymys siitä, kuka määrää, kuka sanoo viimeisen sanan, on jatkuvasti läsnä. Ja tämän takana on valta, vallan halu ja vallan halun takana taas on synti. Synnin iso ilmentymä on valtaan liittyvä itsekkyys. Aina näin yhteinen näky särkyy ja yhteistyö laantuu. Riidat rikkovat ja jäljelle jää tyhjää ja särkyneitä ihmisiä. Tässä on Saatanan työväline (sitähän hänen nimensäkin tarkoittaa, ’diabolos’) – riita ja rikkominen eri tavoin ja valta on siinä tehtävässä yksi parhaista välineistä. 

5.                   Yhteinen ilo

Jesaja: ”Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä” Jes.12:3. Tämä on vain yksi jae pelastuneitten kiitosvirrestä. Vastaavia Raamatun kohtia on monta. Luetaan vaikka Ilmestyskirjaa, niin sieltä löytyy useita vastaavia kohtia. Kun yhä ajatellaan teemaamme ”Samaa kortta - kenen kekoon?, niin oletan ja jopa väitän, että yhdessä tekeminen, yhteistyö, yhteinen näky ja samaan suuntaan toimiminen saavat aikaan tulosta. Näin tapahtuu pelkästään ajallisessa mielessä, mutta ennen kaikkea hengellisessä mielessä. Emmehän me ole työssä tilastoja varten vaan sielujen pelastumisen vuoksi. Työn menestyminen tuo ilon ja riemun, ei niinkään omasta puolesta, vaan siksi, että ihmiset pelastuvat. Tavoitteita saavutetaan. Yhdessä saatu tulos voidaan myös jakaa ja jaettu ilo on entistä isompi ilo.

Tiedän, että olen juuri nyt melkoisen utopistinen, kun työntekijät, seurakunnat, järjestöt kilpailevat milloin itsensä kanssa, milloin toistensa kanssa ja riitoja löytyy. Samalla kuitenkin uskon, eikä minulla muuta mahdollisuutta olekaan, että hyvä Jumala itse herättää ja kutsuu meitä omaan tehtäväämme uudelleen ja uudelleen, kirkastaa näkyä ja luo uskoa. Ihmisen osa on vaan ponnistella ja räpiköidä mukana, joskus jopa vastustaa. Tässäkin toteutuu se Paavalin ajatus: Tahto minulla kyllä on , mutta ei voimaa toteuttamiseen. Yritämme yhteistyötä, yritämme yhteisen näyn pohjalta, mutta ei onnistu, turpiin tulee ja oma huonous tai taitamattomuus ja syntisyys nousevat esiin uudestaan ja uudestaan.

 

6.                   Lopuksi: Kenen kekoon?

Kerttu Nygren kertoi tässä taannoin, että Etiopiassa oli aikoinaan ja on kai edelleenkin Halleluja-herätys, eräänlainen karismaattinen herätys. Pyhä Henki toimi ja ihmeitä tapahtui. Sielläkin alkoivat sitten tulla juuri edellä kuvaamani piirteet näkyviin. Enää ei sovittu toimimaan yhdessä, ei ollut ystävyyden liittoja, kuten Jonatanilla ja Daavidilla, alkoi esiintyä rikkovaa arvostelua ja oikeassa olemisen tarvetta. Jumalan toiminnan keskelle tulivat ihmisten riidat. Saatana alkoi tehdä omaa valtaustaan. Kristittyjen into ja palavuus alkoikin mennä väärän herran palvelukseen ja kääntyä itseään vastaan. Silloin on pysähtymisen paikka. Se

Etiopiassa huomattiin ehkä paremmin kuin meillä. Pikkuhiljaa siellä alettiinkin puhua Halleluja-herätyksen sijaan ”hali lujaa” –herätyksestä. Nähtiin, että yhteys alkoi rakoilla, rakkaus ja kunnioitus väistyä. Oli aika tarkistaa menettelytapoja. Tämä ”hali lujaa” –herätys siellä on menossa. Etsitään yhteyttä, etsitään kunnioitusta ja etsitään rakkautta. ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” Kaikkien kanssa ei ehkä voi samalla tavalla tulla toimeen tai se ei ole helppoa, mutta arvostusta tai kunnioitusta ei voi ottaa pois. Se kuuluu jokaiselle. Jokaisella on myös oma tehtävänsä. Tätä maailmanlaajaa lähetystehtävää ei voi omia, ei järjestö, ei seurakunta, ei kirkko, saati yksittäinen ihminen. Tämä on Jumalan missio. Perustehtävänä julistaa evankeliumi kaikille, jotta maailma uskoisi.

Kun on yhteinen tehtävä, yhteinen näky ja sitä vie eteenpäin yhteistyö, silloin me toimimme itsestämme ulospäin, emme itsellemme. Siitä seuraa antamisen ilo ja jakamisen riemu. Sydämestään antaja mukana kulkee myös siunaus, joka tavoittaa sellaisenkin, joka ei kuule tai ymmärrä sanoja. Siunaus saa aikaan suuria. Jos aloitin ystävyydestä, niin päätän myös siihen. Jeesus sanoo opetuslapsilleen melkoisen lupauksen, mutta myös haasteen: ”Te olette ystäviäni,… Joh.15:14-17. Tämä ystävyysliitto on myös kerran solmittu. Sen solmiminen ei tapahtunut ihan samoin kuin Daavidin ja Jonatanin liitto, mutta paljon pysyvämpi ja vahvempi se kuitenkin on. Se liitto tehtiin ristillä, kun tarvittiin Jumalan Pojan kuolema rakentamaan siltaa ihmisen ja Jumalan välille. Se liitto on siis vahvistettu verellä, kuolemalla. Se liitto on vahvistettu meidän puolestamme ja meidän takiamme.

Tämän Vapahtajamme tekemän liiton vuoksi, meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin yhteinen näky, yhteinen tavoite, yhteistyö ja myös yhteinen ilo. Aina kun vastaan tulee tätä yhteyttä rikkovia tekijöitä, silloin on katsottava itseen ja silloin on parannuksen paikka. Suoraan sanoen minä kyllä suren tätä tilannettamme kirkossamme ja niin monessa hengellisessä yhteisössä. Se viestii, että jotain tärkeää on rikki ja silloin tulos ei ole hyvä. Se viestii rakkaudettomuudesta, juuri siitä Jumalan tärkeimmästä viestistä. Ei tämän tarvitse olla pehmoilua, eikä tämä sitä olekaan, mutta kovuuden ja oikeassa olemisen kautta emme pääse eteenpäin. Ajattelen, että Kristus taivaassa kärsii koko ajan tämän kirkkonsa kovuuden tähden. Olihan hänen toimintamallinsa niin toisenlainen, kuin mitä me tällä hetkellä pidämme yllä. Mutta meidät on pantu töihin, omiin tehtäviimme ja omalle paikallemme, omilla avuillamme. Siis mennään hyvän Jumalan siunaus mukanamme. Uskon, että Pyhä Henki tekee työtään ja jossain vaiheessa murtaa meitä ja kaikkea sitä, mikä on esteenä pelastuksen kokemiselle ja Herramme paluun jouduttamiselle.


07.02.11 00:02